*Rotumääritelmä
*Harrastusmahdollisuudet
Yleistä rodusta
Rodun alkuperä
Novascotiannoutajan synty ajoittuu 1860-luvun Kanadaan, Nova Scotian
niemimaalle. Sikäläiset metsästäjät olivat tarkkailleet kettujen tapaa
saalistaa lintuja houkuttelemalla ne lähietäisyydelle. Houkutteleminen
perustuu osaksi ketun syöksähtelevään liikkumiseen rannalla, osaksi sen
ulkonäköön, punaiseen väriin ja tuuheana heiluvaan häntään. Tätä kaikkea
metsästäjät tavoittelivat jalostaessaan Novascotiannoutajan, rodun,
jossa yhdistyvät pieni koko, leikkisyys, vilkkaus ja älykkyys.
Novascotiannoutaja eli tolleri on elänyt kertomuksissa jo pitkään, mutta
virallisesti rotu on tunnustettu vasta hieman yli 50 vuotta, sillä
Kanadassa ensimmäiset Novascotiannoutajat rekisteröitiin vuonna 1945.
FCI:n hyväksynnän rotu saavutti vasta vuonna 1982, jolloin ensimmäiset
tollerit saapuivat Tanskaan. Suomi vastaanotti ensimmäiset punaturkkinsa
kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1985. Tollerin erityinen ominaispiirre on
sisällytetty rodun englanninkieliseen nimeen Nova Scotia Duck Tolling
Retriever, sillä "to toll" on keski-englannissa merkinnyt houkuttelua.
Ulkonäkö ja luonne
Novascotiannoutaja on noutajaroduista pienin. Se on voimakas, tiivis,
tasapainoinen ja lihaksikas koira, jolla on keskivahva luusto.
Täysikasvuinen uros on 48-51 cm korkea ja painaa 20-23 kg. Narttu on
vastaavasti 45-48 cm säkäkorkeudeltaan ja 17-20 kg painoltaan. Koira on
aavistuksen verran korkeuttaan pidempi ja raajojen pituus on sama kuin
rungon syvyys.
Ketteryys ja pieni koko ovat välttämättömiä tälle sitkeälle
metsästyskoiralle, jonka työolosuhteet ovat useinkin hyvin vaativia.
Koska tolleri on jalostettu noutamaan jäisistä vesistä, sillä tulee olla
vettähylkivä, kaksinkertainen ja keskipitkä karva. Aluskarva on pehmeä
ja tiheä. Värin tulee olla oranssi tai punainen. Suotavia ovat valkoiset
tassut ja otsapiirto sekä valkoiset merkit rinnassa ja hännänpäässä.
Novascotiannoutaja on erittäin reipas, valpas, päättäväinen ja vilkas.
Työskennellessään se muistuttaa kettua syöksähdellessään pää miltei
selkälinjan tasolla ja runsashapsuinen häntä jatkuvassa liikkeessä.
Luonteeltaan tolleri on yhtä aikaa herkkä ja itsepäinen, ja sen kasvatus
vaatii määrätietoisuutta ja selkeitä rajoja. Tollerin herkkyys on aina
otettava koulutuksessa huomioon, ja hyvän suhteen luominen vaatiikin
taitavaa kurin ja hellyyden tasapainottamista. Eräs menestyksekäs
ruotsalaiskasvattaja on kuvannut tolleria erittäin osuvasti seuraavin
sanoin: "Alan oppia jotakin niiden hyvin erikoisesta temperamentista.
Tolleri on erittäin intensiivinen. Se tottelee intensiivisesti, noutaa
intensiivisesti, nukkuu intensiivisesti ja kokee koko maailman
intensiivisesti. Tollerin mielestä on sitä hauskempaa työskennellä mitä
mutaisempi vesi on ja mitä huonompi ja risuisempi metsä.
Jalkapallokentällä se tuskin viitsii vaivautua noutamaan lintua."
Monipuolinen tollerimme
Novascotiannoutaja on erittäin monikäyttöinen ja aktiivinen koira, jonka
kanssa voit puuhata melkeinpä mitä tahansa. Metsästyksen sekä taipumus-
ja metsästyskokeiden lisäksi tolleri soveltuu moneen muuhunkin lajiin
harrastuskaveriksi. Olitpa sitten kiinnostunut tottelevaisuuskokeista,
mejästä, agilitystä, pk-kokeista, vesipelastuksesta tai näyttelyistä,
saat tollerista innokkaan seuralaisen.
Terveys
Tollereilla tunnetaan useita sairauksia, joista osan tiedetään olevan
perinnöllisiä ja osaa epäillään perinnöllisiksi. Sairauksista useimmat
esiintyvät myös muissa noutajaroduissa, joten tolleri ei ole muita
noutajia sairaampi, mutta ei terveempikään rotu. Koiria jalostettaessa
tulee erityisesti kiinnittää huomiota perinnöllisiin / perinnöllisiksi
epäiltäviin sairauksiin ja niiden välttämiseen. Niinpä onkin
ensiarvoisen tärkeää tutkituttaa koiransa (lonkka- ja kyynärkuvaus sekä
silmätarkastus, joista jäljempänä), vaikka ei suunnittelisikaan
käyttävänsä sitä jalostuksessa. Lisäksi on hyvin tärkeää kertoa
avoimesti koiransa mahdollisista sairauksista niin kasvattajalle kuin
jalostustoimikunnallekin. Avointa linjaa noudattamalla voimme vaikuttaa
jalostukseen ja edistää terveiden tollereiden syntymistä.
LONKKANIVELDYSPLASIAA (HD) eli lonkkanivelen kasvuhäiriötä esiintyy
tollereilla jonkin verran. Se periytyy polygeenisesti, eli siihen
vaikuttaa useampi geeni. Lonkkanivelen kasvuhäiriötä on perinteisesti
vastustettu röntgenkuvaamalla koirien lonkkia ja valitsemalla
jalostukseen vain terveitä yksilöitä. Tutkimusten mukaan huonolonkkainen
koira periyttää keskimäärin huonompia lonkkia kuin hyvälonkkainen.
Lonkkavika ei oireile varsinkaan sen lievissä asteissa. Vaikeampi
lonkkavika yhdistettynä nivelrikkoon taasen voi aiheuttaa varsinkin
myöhemmällä iällä ongelmia. Kannattaa myös muistaa, että
perintötekijöiden vaikutus lonkkavikaan on noin 30 % luokkaa. Lonkkien
kehitykseen vaikuttaa merkittävästi myös koiran ensimmäisten
elinviikkojen ruokinta sekä pentuajan liikunta.
KYYNÄRNIVELEN DYSPLASIA (OD) on luutumishäiriöistä johtuva sairaus. Tämä
sairaus on muilla noutajilla huomattavasti yleisempi kuin tollereilla,
joilla on toistaiseksi tavattu vain muutama lievä tapaus. Tollereilla
suositellaan kuitenkin myös kyynärnivelten kuvaamista lonkkakuvauksen
yhteydessä, sillä OD voi pahimmillaan invalidisoida koiran. Jos OD
havaitaan ajoissa, sen haittavaikutuksia voidaan ehkäistä leikkauksella.
Perinnöllisiä silmäsairauksia
PRA (progressiivinen retinaali atrofia eli verkkokalvon etenevä
surkastuma). PRA:ta esiintyy kaikissa linjoissamme, joten sairaita
yksilöitä ja sairauden kantajia löytyy lähes jokaisen tollerin
sukutaulusta. PRA periytyy resessiivisesti yhden autosomaalin geenin
välityksellä, mikä tarkoittaa, että sairaan koiran molemmat vanhemmat
ovat geenin kantajia. PRA on sairaus, joka aiheuttaa molempien silmien
verkkokalvojen surkastumisen, mikä johtaa lopulta koiran sokeutumiseen.
Ensimmäisinä oireina ovat koiran hämäräsokeus sekä näkökentän
kaventuminen siten, että koira näkee vain suoraan eteensä. Oireiden
alkamisikä ja taudin eteneminen vaihtelevat suuresti. Tavallisimmin PRA
huomataan 5-7 vuoden ikäisissä tollereissa, mutta sairaus voi puhjeta
myös aikaisemmin. Koiran näkökyky alkaa kuitenkin heiketä useimmiten
vasta 5-10 vuoden iässä.
PRA-statuksen selvittämiseksi on olemassa geenitesti, jonka avulla
pystytään selvittämään jokaisen tollerin kohdalla, onko koira PRA:n
suhteen terve (A, ei geenivirhettä), PRA-kantaja (B, yksi geenivirhe)
tai PRA-sairas (C-tulos, kaksi geenivirhettä). Sopivilla
jalostusvalinnoilla ehkäistään sairaiden koirien syntyminen ja pitkällä
tähtäimellä myöskin vähennetään kantajien lukumäärää rodussamme ja
testaaminen on siksi suositeltava kaikille jalostusyksilöille.
RD eli verkkokalvon kehityshäiriö on molemminpuolinen silmäsairaus, joka
pahimmassa tapauksessa aiheuttaa verkkokalvon irtoamisen ja sokeuden. RD
periytyy resessiivisesti.
HC eli harmaakaihi tarkoittaa mykiön samentumaa. HC voi olla
perinnöllinen kehityshäiriö, mutta myös esim. sokeritauti tai
tulehdukset voivat aiheuttaa sitä.
On tärkeätä muistaa, että vaikka edellä mainittu PRA-testi yleistyisi,
sillä ei voida todeta RD:tä ja HC:tä, joten silmäpeilaukset ovat
jatkossakin tarpeellisia.
Yleisimmät autoimmuunisairaudet
Autoimmuunisairauksilla tarkoitetaan sairauksia, joissa kehon oma
puolustusjärjestelmä alkaa virheellisesti hyökätä omaa elimistöä
vastaan. Näiden sairauksien periytyvyys on edelleen hämärän peitossa,
mutta ilmeisesti alttius sairauden saamiseen periytyy. Oletuksen mukaan
tollereilla on jokin immunologinen heikkous, joka voi johtaa sairauden
puhkeamiseen. Ympäristöntekijöilläkin ilmeisesti on oma osuutensa
sairauden puhkeamiseen. Siksi erilaiset stressitilanteet voivat
laukaista sairauden. Puhtaita linjoja ei ole. Sairastuneet koirat ovat
useimmiten nuoria; lähes kaikki tunnetut tapaukset ovat ilmenneet ennen
toista ikävuotta.
A/M (arthritis/meningitis) eli aivo- tai nivelkalvontulehduksen oireita
ovat kova kuume, jäykät liikkeet, niskajäykkyys sekä syömis- ja
juomisvaikeudet. Sairaus puhkeaa useimmiten noin 6 - 9 kuukauden
ikäisillä pennuilla. Oireet vaihtelevat yksilöittäin. Usein on vaikea
erottaa bakteerin aiheuttamaa ja autoimmuunia aivokalvontulehdusta
toisistaan. Sairaus voidaan todeta selkäydinnäytteestä. Lääkityksenä
käytetään kortisonihoitoa; aluksi isoina annoksina ja määrää pikkuhiljaa
vähentäen. Oireet saattavat uusiutua lääkityksen lopettamisen jälkeen,
jolloin kuuri uusitaan. Yleensä lääkitys kuitenkin voidaan lopettaa
parin vuoden jälkeen eivätkä oireet palaa.
ADDISONIN TAUTI (hypoadrenokortikoidismi) tarkoittaa lisämunuaisen
kuorikerroksen vajaatoiminnasta johtuvaa tautitilaa, jonka seurauksena
elimistön energiankäytön kannalta elintärkeän glukoosin aineenvaihdunta
häiriintyy. Oireita ovat väsyminen, alakuloisuus, kuumeilu tai
alilämpöisyys, ruokahaluttomuus sekä oksentelu ja ripuli. Joskus tauti
saattaa puhjeta äkilliseksi kriisiksi. Silloin oireina ovat verenpaineen
laskusta johtuva heikkous ja jopa tajuttomuus, alilämpö, ripuli ja
elimistön kuivuminen. Taudin oireet ovat epäspesifiset ja niiden
voimakkuus vaihtelee yksilöittäin. Sairaus todetaan verikokeella.
Useimmiten koira voi elää täysin normaalia elämää lääkityksen avulla.
HYPOTHYROIDISMIN eli kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat koiran
väsyminen, ihomuutokset sekä karvan elottomuus ja kuivuus. Lisäksi
sairaus voi aiheuttaa nartun juoksuaikojen poisjäämistä, ihon
kuivumista, karvan lähtöä sekä painon nousua. Sairauden vakavimpia
oireita ovat hedelmättömyys, keskenmenot, pienet ja pehmeät kivekset
sekä lihasten heikkeneminen ja vastustuskyvyn alentuminen. Koiraa
voidaan auttaa lääkehoidolla.
HEMOLYYTTINEN ANEMIA on tila jossa, elimistö tuhoaa itse punasoluja.
Oireina ovat haluttomuus, väsymys ja vaaleat ikenet. Lisäksi voi
esiintyä mustelmia ja oksentelua. Hoidetaan kortisonilla, jolla on saatu
hyviä tuloksia.
SLE:n (Systemic Lupus Erythematosis) oireet muistuttavat suuresti muita
autoimmuunisairauksia. Sairaus on vaikeasti diagnosoitavissa ja se
todetaan useasti muiden sairauksien poissuljennalla. Diagnoosi tehdään
veri- ja virtsanäytteistä. SLE:tä joudutaan usein hoitamaan sekä
antibiooteilla että kortisonilla.
Muita sairauksia
LYMFÖDEEMA ilmenee yleensä takajalkojen nivelten turpoamisena. Koira
saattaa ontua ja myös kuumeilla. Sairaustila saattaa kuitenkin olla niin
lievä, ettei sitä huomata. Diagnoosi tehdään sulkemalla muut mahdolliset
sairaudet pois.
EPILEPSIA voi olla joko perinnöllistä, sikiöaikaisesta kehityshäiriöstä
johtuvaa, synnytyksen aikana saatua tai traumaperäistä.
Muita tollereilla esiintyviä yksittäisiä sairauksia ovat esimerkiksi
sydänviat, maksa- ja munuaissairaudet, syövät sekä chondrodysplasia eli
luuston kehityshäiriö (kääpiökasvuisuus).
Lähde:
http://www.tollerit.fi
